RTK-Henkilöstöpalvelu

 
 

Joros Oy on EN1090 -sertifioitu yritys, joka työllistää Punkaharjulla sijaitsevissa 5000m² tuotantotiloissa noin 60 erityisalojen ammattilaista

Joros Oy:n erityisosaamisen ja joustavuuden ansiosta yrityksen tuotevalikoima on kasvanut erittäin laajaksi. Tähän päivään mennessä Joros Oy on valmistanut erilaisia huvivenevarusteita; kaiteita, portaita, kahvoja yms. yli sataan eri venemalliin ollen luotettava tuotekehitys- ja yhteistyökumppani lähes kaikille suomalaisille venealan yrityksille.

Työtä Joroksella tehdään rennossa porukassa, joka suhtautuu työhönsä tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Huumori sekä kehitysajatukset saavat lentää vapaasti ja kehitysajatuksiin myös tartutaan ja ne huomioon suunnitellessa työympäristöä entistä viihtyisämpään suuntaan. Ja Joroksellahan viihdytään – osa kokeneimmista työkavereistasi on kehittänyt osaamistaan vaihtelevissa ja haastavissa hommissa jo jopa 30 vuoden ajan.

Näiden vuosikymmenien aikana Joros – ja Jorosta eteenpäin vieneenä koko työyhteisö – on mennyt tekniikassa hurjasti eteenpäin järkevien ja perusteltujen investointien myötä. Lopputuotteet ja asiakkaat ovat pysyneet vuosikymmenien ajan hyvinkin pitkälle samoina, joka kertoo, että asioita on tehty oikein.

Koneet ja muut työvälineesi, joita pääset työssäsi Joroksella hyödyntämään ovat nykyaikaisia ja osa huipputekniikkansa ja kapasiteettinsä osalta myös poikkeuksellisia koko Suomen mittakaavassa. Joros tarjoaa sinulle mahdollisuuden oppia lisää menetelmistä sekä materiaaleista ja päästä oppimaan lisää myös huipputekniikkaa edustavista koneista, joilla työsi teet.

Haluatko sinä olla mukana Joroksen seuraavassa 30-vuotiskaudessa kehittymässä ja kehittämässä toimintaa? Tarjolla on pitkäaikainen työmahdollisuus, jossa näet työsi jäljen joka päivä.

Joukkoon haetaan nyt vahvistuksia!

Tutustu Jorokseen tarkemmin: www.joros.fi

Lisätietoja avoimista tehtävistä antaa:

RTK-Henkilöstöpalvelu Varkaus
rekrytointivastaava Jouni Korhonen
puh. 0400 480 613
jouni.korhonen@rtkhenkilostopalvelu.fi

Etsitkö työtä vaiko työlle ammattitaitoista tekijää? RTK-Henkilöstöpalvelu on monipuolisesti palveleva valtakunnallinen henkilöstöpalvelutalo. Olemme erikoistuneet yritysten henkilöstöratkaisuihin ja tehtävänämme on yhdistää parhaat palvelut ja tekijät– nopeasti, luotettavasti ja ammattitaitoisesti.

Toimintamme perustuu asiakkaidemme tarpeiden aitoon ymmärtämiseen sekä pitkäaikaisiin kumppanuussuhteisiin.

Tutustu uusiin työtehtäviisi:

 

MITTAUS

Joroksella käytössäsi on Tommeller Space 3200 6-akselinen 3D-mallinnus/mittauslaite, jonka avulla on mahdollista tarkastaa lestitaivutetut kappaleet +-0.08mm tarkkuudella. Mittauslaitteeseen ohjelmoidaan piirustuksesta valmistettavan kappaleen tiedot. Taivutettu kappale mitataan, jonka jälkeen mittauslaitteen ohjelma tulostaa mittauspöytäkirjan, josta saadaan kappaleen geometriatieto L/R/A (pituus/kierto/ kulma).

Mittauslaitteella voidaan mitata valmiiden, myös kaksoiskaarevien putkikappaleiden muoto ja siirtää saatu tieto nopeasti ja mittatarkasti CNC-taivuttimelle. Mittakäden toimintasäde on 2.4 metriä ja sillä pystytään mittaamaan 1-150mm putkihalkaisijoita. Normaalin toimintasäteen lisäksi mittalaitteisto on myös mahdollista mobilisoida. Mittalaitteen avulla on myös mahdollista mitoittaa ja mallintaa geometrialtaan vaikeita tasomaisia kappaleita, kuten työstöratoja.

 

MUOTOILU

Joros Oy:n proto-osasto ja teollinen muotoilija toimii yhteyshenkilönä asiakkaisiin tuotekehitysprosesseissa, protovalmistuksessa ja tuotantoteknisissä asioissa. Tavoitteenamme on kartoittaa asiakkaiden tarpeet sekä muotoilullisesti että teknisesti ja löytää ratkaisut jotka takaavat kappaleiden tuotanto- ja kustannustehokkaan valmistamisen.

 

TAIVUTUS

Kuusi CNC-ohjattua taivutuskonetta
CNC-ohjatuilla taivutuskoneillamme pystymme taivuttamaan tällä hetkellä halkaisijaltaan (Ø)12, 19, 20, 22, 25, 28, 30, 32, 35, 40, 42.4, 44,5, 48.3, 50,8, 60,3, 76,1, 88,9 ja 101,6mm putkikokoja sekä erilaisia suorakaide- ja flat-oval putkia.

Manuaalisiin taivuttimiin putkihalkaisijat (Ø) 11.1, 15, 16, 18, 19, 20, 22, 25, 28, ja 30mm.

Joros Oy:n yksi kuudesta taivutuskoneesta on taivutusgeometrialtaan markkinoiden monipuolisin, täysservotoiminen, 13-akselinen, kahteen suuntaan taivuttava, itse lataava Crippa N42E putkentaivutusautomaatti latauslaitteella.

Lisäksi uusimmalla Macri CNC taivuttimella on mahdollista päästä siis jopa yli 100mm taivutushalkaisijoihin.

 

HITSAUS

Joros Oy erikoistunut ruostumattomien ja haponkestävien teräskappaleiden hitsaukseen ja kaikilla hitsaajilla on luokkapätevyydet TIG-hitsauksessa.

Konekantaan kuuluu TIG-, MIG-, MAG-, piste- ja orbitaalihitsauslaitteet sekä kolme ABB IRB1400 MIG -hitsausrobottia pyörivällä vaihtomakasiinilla ja pyöritettävällä pöydällä.

 

PUTKENPÄÄN MUOTOILU

Viidellä kiinteällä työkalupaikalla ja pyörivillä työkaluilla varustettu Endformer –putken pään muotoilukone mahdollistaa putkien laipoitukset, supistukset, lavennukset ja kierteytykset.

 

KIILLOTUS

Sähkökemiallinen kiillotuskalusto edustaa alan ehdotonta kärkeä. Suuret kiillotusaltaat (Pituus 4000mm, leveys 1000mm, syvyys 1450mm) tarjoavat mahdollisuuden kiillottaa suuriakin kappaleita kerralla.

Sähkökemiallinen kiillotus sopii lähes kaiken muotoisille ruostumattomasta ja haponkestävästä teräksestä valmistetuille kappaleille. Erityisen hyvin sähkökemiallinen kiillotus sopii monimutkaisille kappaleille, esimerkiksi lankatuotteille ja koteloille, joihin mekaanisesti olisi vaikeata tai mahdotonta saavuttaa toivottu kiiltoaste. Koska kiillotuksesta ei aiheudu kappaleeseen lainkaan mekaanista rasitusta, soveltuu se hyvin myös ohuille ainevahvuuksille.