Avoimet työpaikat
Avoimet työpaikat

"Finnforel on vuonna 2017 perustettu moderni kiertotalousyhtiö, joka haluaa olla ratkaisemmassa kestävän ruoantuotannon haasteita. Kasvatamme Varkaudessa kirjolohia kiertovesimenetelmällä (RAS), mikä on ympäristöystävällisin kalankasvatusmenetelmä ja kuormittaa murto-osan vesistöjä.Ensimmäinen kiertovesilaitoksemme on tuottanut kirjolohta ympäristöystävällisesti jo vuodesta 2018 saakka. Annoskokoisia fileitämme saa Suomessa yli 1 000 kaupasta ja tuotammekin kirjolohta lähes kolme miljoonaa kiloa vuodessa."
Haemme Varkauteen Finnforel Oy:lle kesätyöntekijöitä kalajalostamoon.
Työtehtäviin kuuluu pääasiassa kalojen käsittelyä linjastoilla, prosessien eri vaiheissa. Näitä voivat olla mm. kalojen linjastolle syöttö, käsin filerointi, ruotojen poisto, nahkan poisto ja lisäksi pakkaustyö.
Työtä tehdään Ma-La välisenä aikana 40h/vko. Työvuorot alkavat porrastetusti klo 5 alkaen ja iltavuoro päättyy klo 19.
Hygieniapassi on eduksi, mutta se on mahdollista suorittaa myös työsuhteen alkuvaiheessa.
Työssä pärjää perus, hyvällä fyysisellä kunnolla sekä motivoituneella asenteella työntekoon. Tehtävä ei edellytä aiempaa taustaa/osaamista, sillä työhön perehdytetään. Hakija pääsee myös tutustumaan työympäristöön ennen työn aloitusta.
Työt alkavat kesäkuussa ja kestävät elokuulle asti.
Työssä noudatetaan elintarviketeollisuuden työehtosopimusta ja palkkaus määräytyy sen mukaisesti. Aiempi kokemus alalta huomioidaan.
Tässä työssä ei ole kielitaito vaatimuksia ja ympärillä on monikulttuurinen työyhteisö.
Työsuhde solmitaan RKT-Henkilöstöpalvelun kanssa. Tässä on hyvät mahdollisuudet päästä keikkailemaan myöhemmin myös opintojen oheen, mikäli olet kiinnostunut lisätienestistä.
Mikäli kiinnostuit, jätä hakemuksesi oheisen hakulomakkeen kautta.
Lisätietoja hausta antaa arkisin klo 8-16 RTK-Henkilöstöpalvelun HR-asiantuntija Noora Toivanen puh/sms/wa 0400480613 noora.toivanen@rtkhenkilostopalvelu.fi
RTK-Henkilöstöpalvelu auttaa työntekijöitä ja työnantajia löytämään toisensa nopeasti ja suoraviivaisesti. Tunnemme työelämän tarpeet erinomaisesti, mikä mahdollistaa erinomaisen osumatarkkuutemme. Näin autamme asiakkaitamme menestymään muuttuvassa työelämässä.
Olemme työntekijöillemme luotettava ja joustava työnantaja, joka valvoo etuasi ja on läsnä ja tukena arjessasi. Tuemme työntekijöittemme omaehtoista virkistystoimintaa tarjoamalla Edenred liikunta- ja kulttuurietua. Lisäksi työntekijät saavat käyttöönsä laajan henkilöstöetuohjelman ja aina uusia työtarjouksia tarpeen tullen.
Meillä on aina haku päällä – tutustu työpaikkojen kirjoon, täytä hakemus tai ota yhteyttä ja anna meidän hoitaa loput: www.rtkhenkilostopalvelu.fi/avoimet-tyopaikat/