RTK-Henkilöstöpalvelu

Tukea ja turvaa -kampanjalla autetaan yhdessä. Tule mukaan!

07.04.2020

Auta meitä auttamaan.

Ihminen ei voi koskaan elämässään tietää mitä tapahtuu. Yllättävän tapahtuman seuraukset voivat käynnistää ketjureaktion, joka saattaa pudottaa pohjan koko elämältä. Silti, onnetonkin tarina voi saada onnellisen lopun.

Koronaepidemian vaikutukset voivat olla yksinasujalle tai perheelle taloudellisesti valtavat. Saamme päivittäin lukea lomautuksista sekä muista työssäkäyvän ihmisen talouteen vaikuttavista asioista, jotka aiheuttavat huolta ja epävarmuuden tunnetta.

Me RTK-Henkilöstöpalvelussa toimimme tälläkin hetkellä työnantajana sadoille ihmisille erilaisissa elämäntilanteissa ympäri Suomea, ja olemme saaneet olla olkapäänä koronakriisin aikana monissa työelämään liittyvissä asioissa. Haluamme tukea myös muitakin.

Perustimme yhteistyössä Pelastusarmeijan kanssa hyväntekeväisyyskeräyksen, jonka avulla autamme yhdessä Suomessa asuvia vähävaraisia lapsiperheitä, yksineläviä naisia ja miehiä, yksinäisiä vanhuksia sekä syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.

Pelastusarmeijan Auta ihmistä-keräyksen antama apu voi olla taloudellista apua pahimman yli, tai tukea välttämättömissä hankinnoissa. Eri ihmiset tarvitsevat apua eri elämäntilanteissaan: Vähävaraisen perheen lapsi voi päästä kesäleirille. Asunnoton voi saada jälleen kodin. Perheelle varmistuu ainakin yksi lämmin ateria päivässä. Joku saa apua työnhakuun. Yksinäinen vanhus pääsee mukaan kerhotoimintaan.

Myös me RTK-Henkilöstöpalvelussa kuljemme eri alan ammattilaisten ja työuraansa aloittavien rinnalla arjen myötä- ja vastamäessä.

Tule kanssamme auttamaan läheisiämme – omien voimavarojesi mukaan.

Osallistu auttamiseen ja lahjoita osoitteessa:
https://oma.pelastusarmeija.fi/autaihmista/12-4940

Tutustu lisää Pelastusarmeijan Auta ihmistä -keräykseen:
https://www.autaihmista.fi/

 

#rtkhenkilöstöpalvelu #montasyytäinnostua