RTK-Henkilöstöpalvelu

 
 

DAREKON – Lääketieteellisten laitteiden ja teollisuuselektroniikan sopimusvalmistaja

Darekon Oy on vuonna 1985 perustettu suomalainen perheyhtiö, joka valmistaa elektroniikkatuotteita Haapavedellä, Savonlinnassa ja Gdanskissa sijaitsevilla tehtaillaan. Pääpaino on lääketieteellisten laitteiden ja teollisuuselektroniikan valmistuksessa.

Darekon kehittää ja valmistaa tuotteita yhdessä kansainvälisesti toimivien asiakkaidensa kanssa. Neljän vuosikymmenen aikana yhtiö kasvanut ja kehittynyt yhdeksi alansa parhaista suomalaisista yrityksistä.  Menestyksen perustana on jatkuva kehitys ja sen ytimenä osaava, aktiivinen ja motivoitunut henkilöstö.

Savonrannan tehdas muuttaa syyskuun alussa SAVONLINNAAN ja etsimme nyt uusia darekonilaisia vahvistamaan joukkoa.

Puhdasta laatua

Darekonin toiminnan neljään vuosikymmenen mahtuu melkein koko Suomen elektroniikkateollisuuden historia

Siinä missä monet muut alan yritykset ovat nousseet ja kaatuneet, siinä Darekon on sopeutunut, taistellut, valinnut taitavasti oikeita vaihtoehtoja ja jatkuvasti kasvaen ja kehittyen tullen yhdeksi alansa parhaista suomalaisista yrityksistä.

Asiakaskeskeisyys, toiminnan jatkuva kehittäminen, digitaalisuus ja kestävä kehitys ohjaavat Darekonin toimintaa sopimusvalmistajana kohti tulevaisuutta. Yli 30 vuoden kannattava kasvu ei olisi ollut mahdollista ellei asiakas olisi aina ollut numero yksi. Sitoutuneet darekonilaiset, monipuoliset palvelut ja kattava laatujärjestelmämme auttavat meitä toimimaan kustannustehokkaasti, joustavasti ja reagointikykyisesti.

Darekonin toiminnalle on asetettu laatutavoitteita, joiden avulla se pyrkii kehittämään kokonaisvaltaista laatuosaamistaan ja tietopääomaansa.

Darekon toimii kaikilla tehtaillaan ISO 9001 -laatujärjestelmän mukaisesti ja ympäristöjärjestelmä täyttää ISO 14001 -vaatimukset.

 

Töihin Darekoniin!

Darekonilaisia yhdistää innostus jatkuvaan kehittämiseen ja kehittymiseen asiakkaidemme parhaaksi.

Darekonilaisuuteen sisältyy positiivista tekemisen meininkiä ihmiset keskiössä.

Tutustu avoimiin työpaikkoihin Darekonilla ja hae mukaan!

Lisätietoja avoimista tehtävistä antaa:

RTK-Henkilöstöpalvelu Varkaus
rekrytointivastaava Mari Laitinen
puh. 044 412 4279
mari.laitinen@rtkhenkilostopalvelu.fi

Etsitkö työtä vaiko työlle ammattitaitoista tekijää? RTK-Henkilöstöpalvelu on monipuolisesti palveleva valtakunnallinen henkilöstöpalvelutalo. Olemme erikoistuneet yritysten henkilöstöratkaisuihin ja tehtävänämme on yhdistää parhaat palvelut ja tekijät– nopeasti, luotettavasti ja ammattitaitoisesti.

Toimintamme perustuu asiakkaidemme tarpeiden aitoon ymmärtämiseen sekä pitkäaikaisiin kumppanuussuhteisiin.

Tutustu kättesi jälkiin tarkemmin

Darekonin monipuoliset palvelut kattavat valmistettavan tuotteen koko elinkaaren, synnystä valmistuksen lopetuksen jälkeiseen aikaan huolto- ja varaosapalveluineen. Tulemalla mukaan elinkaaren riittävän aikaisessa vaiheessa Darekon osallistuu tuotteen tuotettavuuden ja luotettavuuden parantamiseen.

 

Elektroniikan valmistus

Darekon tarjoaa protojen, pienten ja keskisuurten tuotantosarjojen valmistuksen, testauksen ja toimituksen tarvittaessa aina asiakaspakattuun lopputuotteeseen asti.

LUE LISÄÄ

 

Mekaniikan valmistus

Tuotannon ytimen muodostaa FMS-solu, joka muodostuu automaattivarastosta ja kahdesta nykyaikaisesta levytyökeskuksesta, jotka automaattisesti leikkaavat ja lävistävät suurista ohutlevyistä kuhunkin koteloon ja mekaaniseen osaan tarvittavat aihiot.

Lisäksi käytössä on laserleikkuri.

LUE LISÄÄ

 

Johdinsarjojen valmistus

Darekon valmistaa johdinsarjat automaattikoneilla omia loppukokoonpanoja varten tai tarpeen mukaan sellaisenaan asiakkaiden käyttöön.

Merkittävä osa valmistettavista johdinsarjoista menee mm. erikoisajoneuvojen tarpeisiin.

LUE LISÄÄ

 

Loppukokoonpano

Asiakkaalle Darekonin suorittama loppukokoonpano merkitsee asiakkaan oman tuotannon yksinkertaistumista tai parhaimmillaan kokonaan ulkoistamista.

Darekon voi toimittaa tiettyyn vaiheeseen kootut osakokonaisuudet asiakkaalle täsmällisesti sovittuna päivänä, jolloin asiakkaan on helppo jatkaa omaa osuuttaan tuotteessa saman tien.

LUE LISÄÄ

 

Hankintatoimen palvelut

Darekon vastaa komponenttien ja materiaalien hankinnasta sekä tarjoaa logistiikka- että elinkaaripalveluita.

Logistiikkapalveluihin kuuluvat mm. erityyppiset varastointipalvelut ja elinkaaripalveluihin mm. komponenttien elinkaarien seurantapalvelun, jolla monitoroidaan ja raportoidaan komponenttien saatavuutta.

LUE LISÄÄ